sunnuntai 31. elokuuta 2008

KAVERUKSET

Eilen lauantaina 30.8.2008 koitti viimein se kauan odotettu hetki jolloin sisarukset olivat selvittäneet välinsä ja leikkivät ihanan sisarellisen rennon riehakkaasti. Ei rähinöitä, ei kyttäilyä vaan silkkaa nuorten tyttöjen riemua.

Tuossa pieni rainanpätkä leikisästä illasta. Tytöt ottivat illan aikana monta riekuntasettiä ja olivat silmin nähden iloisia löytyneestä yhteisestä kielestä. Ja tietty me kaikki ihastelimme kuinka söpöjä he olivatkaan.



Ja ilokseni olen havainnut että Pydekin viihtyy jo omalla paikallaan ja muualla huushollissa Nannan ollessa kylässä;) "Paha-Nannan" pelko näyttää väistyneen.





Tiistaina olisi sitten taas tarkoitus mennä vähän treenailemaan. Toivottavasti säät sallii ja Bella pysyy vielä "tyttönä" muutaman viikon että saisimme koejuoksut hoidettua tämän syksyn aikana.

Peukut pystyy!!

tiistai 26. elokuuta 2008

RYHMÄJUOKSUHARKAT

Mahtavaa!!

Bellan ensimmäiset ryhmäjuoksuharkat oli eilen 26.8.2008. Ja hienosti meni..kiitos Pepin.

Bella juoksi siis Peppi koiruliinin kanssa ja aika yhtätahtiin tytöt painelivat 280m. Bella lähti 2 kopista ja Peppi 4 kopista. Molemmat hienosti heti siihen ihan aidan viereen kiinni ja kiskoa pitkin daamit kipittivät. Maali suoralla Bella hiukkasen jäi Pepistä mutta muuten menivät sopuisasti. Bella juoksi oman juoksunsa eikä vilkuillut sivulle eikä ihmetellyt kun oli kaveri matkassa. Hyvä niin. Äipältä putosi iso kivi syvämmeltä. Aikaa ottivat jotain 18,7.

Kuvatusta valitettavasti tapahtumasta ei ole. Yritin kyllä pienellä räppänälläni ottaa raidan tynkää mutta siinähän näkyy enimmäkseen ruohoa ja aidantolppaa;))

perjantai 22. elokuuta 2008

Vihdoinkin perjantai!!

Rankka viikko takana ja vihdoinkin viikonloppu tiedossa. Mamma on koko ajan kotona ja keskittyy vain meihin..Pydeen ja minuun...tai siis MINUUN ja ehkä vähän pydeen....vai onko jokin vinossa...talossa on ihan selkeästi myös muita eläimiä....huii!!!..mikä toi on??





APUAAA SE HYÖKKÄÄÄ!!!




No se siitä rauhallisesta koti-illasta;((

Onks tää elämä aina tällasta...valtavia vastoinkäymisiä ja takapakkeja...häh??? Kysynpä vaan.

Illalla tallillakaan ei saany kiitää hiekkakasassa..saatikka että olis saanut ajaa Josia takaa hyppärillä....törkeen tylsää...Onneks Kirsiä sai halata ;))

Mut humenna mä kyllä riekun ja herätän mustin törkeen aikasin...piipilelu kehiin heti seiskalta..jesh!!

torstai 21. elokuuta 2008


Bella sai 1-vuotis lahjaksi Ronielta Tallinnan reissulta lonkeroisen mustekalan. Neitipä päätti kokeilla miltä lonkero näyttäisi peruukkina...Hieman nolottaa;))

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Bella juoksi mahtavasti solokoejuoksunsa syntymäpäivänään 19.8.2008 Kartanolla. Hieno Tyttö. 280m ja Markun kellottama epävirallinen aika 18.8. Ei hullummin. Äippä on onnesta soikea vaikka tyttö kuumissaan nappasikin mammaa reidestä;)


tiistai 19. elokuuta 2008


Tänään Bella upiakas, rakas, pieni koiruliinini täytti kokonaisen vuoden. Merkkipäivää juhlimme tietysti solokoejuoksulla, mittauksella ja kakukesteillä;))

tiistai 5. elokuuta 2008

Huimaaa!!
Tänään olimme ekaa kertaa Hyvinkään radalla treenaamassa. Mimmi pinkaisi 280m aikaan 19.1 ja mamma oli tosi iloinen, tyytyväinen, ylpeä ja tietty taas tippa linssissä. Voi kun mustin pieni silakka kipittää niin tomerana;))

Rainaakin otimme mutta tiedosto oli niin iso että se olisi kestänyt täällä ikuisuuden latautua:(

No toisen kerran sitten.

sunnuntai 3. elokuuta 2008


Formulat eivät siis todellakaan kiinnostaneet....ei sitten pätkääkään vaikka Kovalainen ottikin ekan voittonsa!!! Hyvä Heikki!!


Eihän tuo nukkuma-asento nyt kovin naisellinen ole mutta nautinnollinen taatusti;))

Hassu humpsukka!











Hola!



Tänään olemme pitäneet sadetta vällyjen alla ja tuijottaneet lähes kaiken mahdollisen mitä TV:stä tulee....ihanaa kun sataa niin ei tarvitse tehdä mitään.